Usein minulta kysytään, mitä kaikkea hääkuvauskeikkaan kuuluu, joten tässä hieman taustaa, kun suunnittelet hääpäiväsi kuvauttamista.
Hääparin tapaaminen ja aikataulun suunnittelu
Teen hääkuvausta pääasiassa kahdella eri tavalla, koko päivän dokumentaarista kuvausta tai vihkimis- ja potrettikuvausta. Aloitan molemmissa tapauksissa kuitenkin aina samalla tavalla, eli tapaamalla ja keskustelemalla hääparin kanssa heidän toiveistaan. Paras tapa on tietysti nähdä saman pöydän äärellä, jotta referenssikuvien avulla saan selvitettyä hääparin toiveet kuvaustyylille. Samalla käydään läpi myös hääpäivän aikataulu ja sovitetaan miljöö- tai potrettikuvien ottaminen siten, ettei se häiritse liikaa päivän muuta ohjelmaa. Dokumentaarista hääkuvauksta varten hahmotellaan puolestaan koko päivän aikataulu, jotta löytäisimme ne tärkeät hetket, jotka päivästä tulisi ikuistaa.
Tilaan tutustuminen ja valaistuksen suunnittelu
Yhteisen tapaamisen jälkeen käyn yleensä mahdollisuuksien mukaan tutustumassa etukäteen kuvauspaikkoihin, koska varsinkin pienissä ja hämärissä kirkoissa kuvaamiseen liittyy paljon teknistä valmistelua. Yritän yleensä välttää salamalaitteiden ja lisävalaistuksen käyttöä, mutta joissain tapauksissa niihin on turvauduttava, jotta voin varmistaa kuvien onnistumisen. Potrettikuvien yhteydessä käytänkin usein avustajaa, joka pystyy sujuvasti liikuttelemaan radiolähettimellä ja patterilla varustettua salamayksikköä, kuten tässä esimerkkivideossa. Potretti- ja miljöökuvauksessa sanoisinkin valaisun olevan ratkaiseva tekijä; näin saadaan ammattimaisia ja kauniita kuvia. Mikäli päädytään toimimaan ilman avustajaa, saatetaan menettää hieman joustavuudessa ja erityylisten kuvien määrässä.
Hääpäivänä
Hääpäivään varaudun aina edellisenä iltana kalustonhuollolla ja -valmistelulla. Hääpäivän aamuna on siten helppo lähteä ajoissa liikkeelle ja keskittyä täysin päivän tavoitteeseen. Aloitan kokopäivän kuvaukset yleensä tapaamalla morsiamen kampaus- ja meikkausvaiheessa. Olen huomannut, että aluksi kuvaajan läsnäolo saattaa hieman hermostuttaa joitakin, mutta kamera kuitenkin unohtuu hyvin pian ja ajatukset siirtyvät huomattavasti tärkeämpiin aiheisiin! Tässä muutamia esimerkkikuvia aamun valmisteluista.



Hääparin päivä on usein kiireinen ja täynnä jännittäviä, ehkä stressaaviakin asioita. Päivän kaikkia pieniä hetkiä ei ehkä jälkeenpäin tarkkaan muistaisi, joten dokumentaarinen hääkuvaus on tästäkin syystä hieno vaihtoehto. Tässä on muutamia esimerkkejä päivän varrelta.



Vihkitilaisuudesta on hyvä sopia etukäteen, mikäli joistakin tietyistä tilanteista halutaan ehdottomasti kuvia, kuten morsiamen luovuttamisesta tai ystävän esityksestä.

Mikäli olemme sopineet potretti- tai miljöökuvauksesta, tapahtuu se melko usein vihkimisen jälkeen. Samalla kun vieraat siirtyvät juhlapaikalle, ehdimme hyvin ennakkosuunnitelmien mukaisesti ottaa useita erilaisia kuvia. Näin varmistamme, että sopiva ja juuri hääparia miellyttävä kuva saadaan aikaiseksi.

Juhlista löytyvät mitä yllättävimmät tapahtumat ja hauskimmat tilanteet. Suuressa väkijoukossa on oltava valppaana, jotta onnistuu vangitsemaan spontaanit hetket. Otan lähikuvia myös itse juhlapaikasta ja sen pienistä tärkeistä yksityiskohdista, jotka tekevät juuri kullekin hääparille omannäköiset juhlat.



Häiden jälkeen, kuvien jälkikäsittely ja toimitus
Kuvauspäivän jälkeen alkaa tärkeä vaihe kuvien viimeistelyssä. Värikorjaan ja tyylittelen kuvat sovitun tyylin mukaisesti. Tämä työvaihe yleensä erottaa kuvaajien kädenjäljen toisistaan. Myös lopullisten kuvien karsinta on tärkeää, sillä yhden päivän aikana voi kertyä jopa tuhat kuvaa. Näistä karsin pois selkeästi epäonnistuneet ja toisiaan toistavat kuvat. Kuvaan aina RAW-muodossa, jotta jälkikäsittelyvaiheessa voin vielä korjata helposti kuvien valotusta ja valkotasapainoa. Tämä tuo työvaiheena hieman lisävaivaa, mutta varmistaa kuvien onnistumisen.
Toimitan valmiit kuvat aina sähköisesti Kuvat.fi-palvelun kautta, jolloin hääparin on helppo jakaa kuvat vieraiden ja läheisten kesken. Myös perinteinen CD- tai DVD-levy on mahdollista tehdä hääparin toiveesta.
Lisäpyynnöstä autan myös toteuttamaan laadukkaan hääkansion. Toteutusvaihtoehtoja on monia, joten kansiostakin on hyvä aina erikseen sopia. Hintaan vaikuttavat painopaikka, painolaatu ja taittoon käyttämäni työmäärä.
Yhteenvetona
Hääkuvaus on melko pitkä prosessi. On siis tärkeää, että kuvaaja ja hääpari ovat samalla aaltopituudella, jotta päivä etenee sujuvasti eikä kuvaus aiheuta turhaa stressiä juhlaparille.
Ole yhteydessä, niin keskustellaan lisää, mitä sinä haluat omalta päivältäsi.
Aiheeseen liittyen:
- Annukka & Antti – Puotilan kappelin tunnelmia (25/10/2010)
- Kaksi hääkuvaajaa tuo varmuutta ja kuvakulmia (01/10/2010)
- 17 kysymystä ja vastausta hääkuvaajaltasi (16/09/2010)
- Sanna & Mirko (24/07/2010)
- Hääkuvien jälkikäsittely (23/04/2010)
